Ratamestarin lausunto
Ratamestarin lausunto
Tuleva partiosuunnistuskilpailu suunnistetaan lentokentän pohjoispuolen Valkkisvuori-Karhulankallio- kartalla. Kilpailukeskus on Nuutin ampumaradalla, ja radat lähtevät alueen välittömästä läheisyydestä. Maasto koostuu toisaalta peltojen ja teiden rajaamista metsäalueista, joissa kosteat tiheiköt epäselvine polkuineen koettelevat suunnistajan uskoa, mutta toisaalta suunnistaja pyritään viemään mukaville mäkialueille joissa kulkukelpoisuus on huomattavasti parempaa. Pellot on pääosin merkitty kielletyiksi alueiksi karttaan mikä määrittelee selkeästi reitinvalintoja. Kartalla on myös Karhulan vanha maankaatopaikka, joka tässä vaiheessa kesää on merkitty kartalle avoimena pystyvihreänä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että alueella on erinomainen näkyvyys, mutta polkuja lukuunottamatta kasvusto on lähes metrin korkuista nokkosta tai muuta paljaalle raajalle ikävää. Kannattaa siis huomioida tämä asuvalinnassa! Maankaatopaikan kulkuhaasteiden vuoksi alueelle on raivattu kaksi uutta poluntapaista jotka on merkitty karttaan epäselväksi poluksi.
Kilpailuohjeet kannattaa lukea huolella koskien partiosuunnistuksen toteutusta. Pääsarjalle ja HD35 sekä HD45 on luvassa kartanvaihto. Ratojen pituudet riippuvat partion reittisuunnitelmista, mutta luvassa on keskimäärin hieman keskimatkan ihanneaikoja pidemmät radat.
Suosituksena on reitinvalintoja suunniteltaessa siis kiinnittää erityishuomiota maaston kulkukelpoisuuteen kartalla. Valvojakin totesi maastossa käytyään: ”melkoista kaseikkoa”.
Turussa 20.7.2026
Nelly Palola
ratamestari
Avoin Varsinais-Suomen am-partio